Neljältä yöllä istuin kolmatta tuntia eteisen lattialla, tuijotin peilikuvaani ja itkin. Minusta ei ole jäljellä enää mitään, viimeisetkin palat sydämestäni on viety. Nenäliinat kuluvat loppuun ja pyyhin kyyneleet paidan hihaan.
Takkuiset vaaleat hiukset nutturalla pään päällä, suuret surulliset silmät ja suu vailla suudelmia. Mitä minä olen tehnyt väärin, miksi juuri minä? Miksi en voi olla onnellinen ja menestyvä nuori nainen, miksi minun täytyy olla kerta toisensa jälkeen epäonnistuva hirviö?
Viideltä puhelimeni vastaanottaa viestin.
"Mun täytyi vielä sanoo hyvää yötä ja anteeks. En voi käydä nukkumaan riidoissa."
Hämmennyn entisestään. Mitä se tarkoittaa? Hän juuri äsken sanoi, että tämä on tässä ja nyt... En tiedä.
Vastaan pitkästi, en saa millään tiivistettyä ajatuksiani muutamaan lauseeseen.
"Anteeks että mä aina pilaan kaiken. On sitä vikaa mussakin, en mä oo täydellinen. Mut mä välitän susta ihan kauheesti, mä ihan oikeesti välitän. Mulla vaan on kaikki asiat niin sekaisin, mulla ei oo mitään tasapainoo koko elämässä enää. Meidän täytyy puhua, soita mulle huomenna."
Sitä puhelua tässä odotetaan yhä. Kello on pian viisi, eikä hänestä kuulu. Toivon todella, että hän soittaa. Toivon sitä niin, niin paljon. Ei tämäkin voi päättyä näin.
Ja tämä kaikki ei tietenkään riitä koettelemaan minua tarpeeksi, vaan jokin korkeampi voima on määrännyt, että kaikki hirviöt täytyy lähettää kimppuuni samana päivänä. Mennessäni apteekkiin ostamaan sitä ja tätä, törmäsin Tommiin ja Sallaan. Yhdessä, taas. He olivat ostamassa raskaustestejä, tottakai. Tehkää nyt saatana vielä lapsi niin tulen hulluksi. Toivottavasti se saa Tommin silmät, mä tykkään niistä. Pääsenkö kummiks, oonhan mä kuitenki Tommin henkilökohtainen huorapalvelu ja sitä kautta vähän niin kuin osa teidän elämää. Pidin suuni kiinni, kävelin kassalle kyyneleitä pidätellen ja ulkona purskahdin itkuun.
Elämä ei ole reilua. Yhtä ihmistä koetellaan loppuun asti kaikin mahdollisin tavoin. Yritetään saada se loppu koittamaan niin pian kuin mahdollista. En jaksa. En vain jaksa enää kauaa.
Ps. sunnuntaihin asti aikaa kysellä! Klik.
en oikein tiedä mitä sanoa, mutta halusin kommentoida kun sattumalta tällä viikolla omakin miessuhde-elämäni koki kolauksen. on niin helppoa ajautua ajattelemaan että "miksi taas minä", "koska minulle sattuisi jotain hyvää" tai "miksi elämä on niin vaikeaa". yritän kuitenkin saada nyt omaan päähäni taottua tämän saman ajatuksen, ettei minun tarvitse murehtia koko loppuelämästäni juuri tällä hetkellä vaikka lähihetket näyttävätkin synkiltä. yritä olla itsellesi armollinen ja ystävällinen. ero on inhottava asia, mutta kurjien kokemusten ei tarvitse määrittää sinua ihmisenä. yritä saada oma olosi edes hiukan paremmaksi tänään tai huomenna, itke kunnes kyyneleet loppuvat ja luota siihen että ansaitset parempaa :)
VastaaPoistat.liisa
Kiitos liisa <3
PoistaUsko omaan pärjäämiseen horjuu ja pahasti, mutta kyllä tästä vielä noustaan. Nyt ei ole aika luovuttaa, minun täytyy katsoa mitä elämä tuo tullessaan