Keinun keinulaudalla, jalat eivät yllä maahan kummallakaan puolella. Kyllä - ei, tahdon - en tahdo.
Lauri ei tullut taaskaan, hän ei vastaa edes puhelimeen.
En jaksa.
Tekisi mieli soittaa Tommille, vuodattaa kaikki paska hänelle ja ihailla hänen kykyään ymmärtää. Hänellä olisi ehkä jopa neuvoja. Hän tietäisi mitä minun täytyy tehdä. Mutta ei, se Tommi on poissa. Se Tommi, joka on olemassa nyt, ei ole sellainen. Miksi edes mietin sitä, miksi?
"Viimeinen mahdollisuus" ei ole kuitenkaan ikinä viimeinen. En osaa päästää irti. En halua jäädä yksin, en halua. Niitä hyviä hetkiä on niin paljon, rakkautta on vielä jäljellä. Vastahan minä aamulla kirjoitin teille hänestä niin ihania juttuja. Ei tämä voi olla tässä, ei voi.
Kyynel, toinen. En jaksa.
Päätä särkee, lujempaa kuin pitkään aikaan. Kohta ollaan sairaalassa taas, mutta minkäs teet.
Täytyisi olla ajattelematta, mutten pysty. Ja juuri silloin kun pystyn, hän soittaa.
Niin käy aina. Niin hänen kanssaan kuin Tomminkin.
Sä et edelleenkään päässyt yli Tommista,sillon suhde laurinkaan kanssa ei voinut onnistua.Tee selvää menneisyytes kanssa ja paiskaa noi ei yhtäänsäälittävät juopot ja narsistit elämästäs helvettiin.
VastaaPoistaLuulin jo hetken päässeeni yli hänestä, mutta aina kun näen hänet, sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa ja jalkani tärisevät. Mieleni tekee juosta halaamaan ja kysyä mitä kuuluu.
PoistaAhdistaa koko elämä.