Suru tiukas puseros, ne haluu vaa sun vuoronumeros

En nähnyt Lauria tänäänkään, mutta huomenna ilmeisesti näemme. Lauantaina olen taas muualla, joten se ei käy, mutta huomenna toivottavasti.

Siirsin äsken kaikki Tommin lähettämät viestit puhelimestani tietokoneelle ja sieltä muistitikulle, jottei ne kokoajan olisi näkyvillä muistuttamassa minua kaikesta. En kuitenkaan poistanut niitä, koska jos aion joskus kertoa Sallalle, ne ovat ainoat todisteeni.

En tietenkään voinut olla lukematta osaa viesteistä. Miten olen voinut olla niin tyhmä? Miten olen uskonut kaiken? Mieheltä, joka seurustelee samaan aikaan ystäväni kanssa. Miksi en tajunnut jo silloin, että minun olisi pitänyt laittaa stoppi kaikelle. No jaa, myöhäistä se nyt on katua. Mennyttä ei voi muuttaa.

"Haluun vierees <3"

"Mulla on ikävä sua."

"Haluutko mun viereen ens yöks?"

"Mikä hätänä, rakas? Olit niin apean näkönen äsken kun kävitte tässä Sallan kanssa..."

"Soitan sulle kun oon vienyt Sallan kotiin, tuun sitten hakemaan sut."

"Tehdään illalla jotain kivaa, voin vaikka laittaa sulle ruokaa."

"Voisko meistä tulla jotain vakavaa?"

"Haen sut koulusta, niin sun ei tarvi kävellä."

"Mä haluan sua ;)"

"Sä olet täydellinen!"

"Mä olen jo henkisesti eronnut, Salla ei vaan tiedä sitä vielä."

Miten minä olen ollut niin sokea? Valhetta kaikki, ihan jokainen sana. Vihaan sitä ihmistä! Ihan jokaista asiaa siinä! 

Nuo viestit saavat pysyä sielä muistitikulla, enkä niitä lue enää ikinä. Haluan unohtaa kaiken. Jokaisen sanan, jokaisen ihanan lauseen. Pakko unohtaa, mutta miten? Näen Tommia kokoajan. Ihan kokoajan. 

Mä tiedän et mun pitäis katsoo muualle, kun seisot edessä
metron liukuportaissa sun oman onnes kanssa.
Mä tiedän ettei pitäis kuunnella, kun kerrot hiljaa huomisesta
jossa mua ei ole edes olemassa.