Omatunto

"Omatunto on ihmisen sisäinen kokemus, jonka on oletettu neuvovan ihmistä erilaisissa tilanteissa. Yleensä omantunnon "olemassaolo" havaitaan, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon."
Näin kertoo Wikipedia. 
Olen viime päivinä miettinyt, että minkä takia omatunto ei soimaa minua tekemistäni teoista. Tapaamisia, suudelmia ja viime aikoina jopa seksiä varatun miehen, entisen ystäväni poikaystävän kanssa. Silti minusta ei tunnu pahalta. Miksi?
Yleensä omatuntoni alkaa kolkuttamaan heti, kun olen tehnyt pienenkin virheen ja kadun suuresti kaikkia tekemiäni vääriä tekoja. Niin ei kuitenkaan ole tällä kertaa.
Luulen, että katuisin, jos olisin tehnyt tämän kenelle tahansa muulle ihmiselle, mutta en, koska kyseessä oli Salla. Hän on julkisesti kuuluttanut, että toivoisi minun kuolevan, hän on lyönyt minua, hän on tehnyt niin paljon pahaa, että alitajunnassani mietin hänen ansainneen tämän. Sallan kanssa meillä oli myös hyviä  hetkiä, hän oli jonkun aikaa paras ystäväni ja välitin hänestä todella. Silloin en vain tuntenut hänen todellista persoonaansa.
Tiedän, että on väärin syyttää muita tästä. Salla on kuitenkin periaatteessa "uhri", mutta silti. En ikinä voisi tehdä tätä kenellekkään muulle. En aikonut tehdä tätä myöskään Sallalle, mutta tein silti, joten sanoillani ei kai ole merkitystä.

Tottakai hetkittäin omatunto soimaa minua, mutta suurimman osan ajasta en tunne tehneeni väärin. Nämä pienet hetket ovat kuitenkin kauheita. Ällötän itseäni. En toivoisi kenellekkään muulle sitä tunnetta, mikä minulle tulee silloin tällöin. Haluaisin lähteä pois. Paeta koko tilannetta, en varsinaisesti kuolla, mutta lakata olemasta. Tunnen, etten ansaitse ketään ihmistä lähelleni. Tunnen, että haluaisin olla yksin, tulla hylätyksi, jotten aiheuttaisi enää lisää ongelmia ja pahaa mieltä muille.
Kai minulla on jonkinlainen omatunto. Pakko olla.